Ennen laihdutusta olin suuri kokoinen, painoin 138kg vaikka olen 167,5cm pitkä. Yritin
useaan otteeseen pudottaa painoa omin keinoin, kävin myös
ravitsemusterapeutilla, mutta sen avustuksella sain ehkä 1-2kg pois
painosta joka tuli myöhemmin aina takaisin. Olin usein surullinen,
enkä viihtynyt yhtään julkisissa tilaisuuksissa tai muutenkaan en
nauttinut huomiosta. Halusin olla ns. huomaamaton, ettei kukaan
huomaisi minua. Se masensi ja söin usein myös suruun. Saimme
ensimmäisen lapsemme Marraskuussa 2011 ja olin siitä onnellinen,
että sain olla ÄITI.
Olin kuitenkin
lihava äiti, surullinen omaan kehooni ja ulkonäkööni. Lapsen
saaminen antoi hieman lisää potkua alkaa ajatella painonpudotusta,
kävin salillakin ja yritin syödä paremmin. Mutta olin myös
malttamaton kaikki piti saada heti, enkä jaksanut tai edes halunnut
odotella tuloksia. Ja niinhän siinä kävi, että metsään meni ja
pahasti. Vauvaaika oli helppoa, ja nautin siitä todella paljon, kun
lapsemme kasvoi, aloin kokea huonoa omaatuntoa kun en pystynyt enkä
jaksanut leikkiä ja puuhastella lapseni kanssa niinkuin olisin
halunnut. Se aiheutti lisää omaa sisäistä tuskaa, en kuitenkaan
koskaan puhunut olostani edes miehelleni, joka kuitenkin aavisteli
jonkin olevan vialla. Hermostuin jos asiasta minulta kysyttiin.
2016 sairastuin
masennukseen, joka johti siihen, että meneitin mielenkiinnon
kaikkeen. En jaksanut pitää yhteyttä ystäviini, enkä
perheeseeni. Joka tietenkin alkoi heitäkin huolestuttaa, itse en
aluksi kertonut kenellekkään sairastuneeni masennukseen, edes
miehelleni kertominen oli minulle kova paikka. Ajattelin hänen
ajattelevan, että olen epäonnistuja. Jossakin vaiheessa kuitenkin
kerroin miehelleni tilanteestani ja siitä lähtien hän on ollut
minun vahva ja vankka tuki niin kyvinä kuin vaikeimpina aikoina.
Siksi rakastan häntä todella paljon, myös poikani on minulle
kaikki kaikessa, enkä voisi kuvitella elämää ilman heitä.
Päästyäni masennukseni kanssa hoitoon, mielenterveystoimistoon
koin sen aluksi vaikeana ja ehkä jopa häpeällisenä, mutta sain
kuitenkin apua olooni. Olen nyt 2016 vuodesta saakka kärsinyt
masennuksesta välillä lievempänä välillä vaikeampana. Mukaan
tulivat myös uniongelmat, en pystynyt nukkumaan. Siitä alkoi
oravanpyörä josta oli todella vaikea päästä eroon. Aikaa kului
ja aloin tuntea, että poljen jotenkin paikallaan. Mikään ei
kiinnostanut, mistään ei tahtonut saada kiinni, tuntui kuin päivät
vain matelivat ohi ja minä niiden mukana. Yhden ystävän luona
kävin melkein joka päivä, ja hän tiesi minun tilanteeni. Tuntui,
että hänelle voi kertoa mitä vain. Vuosi alkoi lähestyä joulua,
yleensä aina odotin innolla ja rakastin joulun tunnelmaa. Sitä
tunnetta ei tullut, vaikka kuinka väkisin yritin sitä itselleni
saada viritettyä. Ei tullut ei! No, se joulu meni kuin sumussa
vaeltaen. Vuosi vaihtui 2017 masennus seurasi tiukasti mukana, olin
kuitenkin edelleen lihava, ruma, epäonnistuja omasta mielestä.
Siinä se aika meni miettien ja puntaroiden miten alkaisin itseäni
motivoida, ja kerran satuin lukemaan naisten lehdestä naisesta joka
oli pudottanut painoa yli 60kg cambridge-ohjelmalla. Sitä artikkelia
kun aloin lukea, koin samaistuvani hänen tarinaansa ihan täysin.
Siitä sain oman kimmokkeeni lähteä mukaan cambridge-ohjelmaan.
Aloitin oman cambridge-dieetti ohjelman 22.6.2017.
Alku oli jokseenkin takkuinen, kaikki omat ruokatottmukset ja
ruokarytmit meni uusiksi, piti alkaa laskea caloreita ja punnita oma
ruoka. Se aiheutti omia haasteita, siksi aloitin ruokapäiväkirjan.
Sinne oli helppoa kirjoittaa ylös mitä syö ja paljonko, merkkasin
myös ns. herkut. Päätin kuitenkin, että nyt periksi ei anneta.
Enkä myöskään antanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti