torstai 31. toukokuuta 2018

Toukokuu vol 2.


Toukokuu alkaa lähestyä loppuaan ja onhan se kesä alkanut. On saanut nauttia ihanan lämpimistä kesäsäistä. Sen huomaa, myös vaatteiden muodossa, kokoajan saa etsiä kevyempää ja kevyempää puettavaa. Painokin tippuu tasaiseen tahtiin, vielä 2 kg niin satanen häämöttää. Se onkin itselle eräänlainen merkkipaalu, sillä painoin 100 kg viimeksi kun aloin odottaa esikoista. Alle 100 kg olen painanut varmasti viimeksi yläasteella koulussa ja siitä on aikaa todella kauan. Ei tämä laihduttaminen kuitenkaan aina maistu ihanalle ja hyvälle, välillä tökkii enemmän kuin tarpeeksi ja toisinaan saa etsiä lisää motivaattoreita. Niitähän löytyy, kun vaatekoko muuttuu tasaiseen tahtiin ja ulkonäkökin muuttuu. Monesti miettii, uskaltaako herkutella ollenkaan, mutta olen kuitenkin päättänyt, että jokainen saa herkutella joskus kunhan siinä pitää kohtuuden. Äitienpäiväkin oli kyseisenlainen päivä, voinko herkutella vai enkö voi. Itsehän sitä päättää herkutteleeko vai ei! Ja herkutteleeko kohtuudella vai vetääkö täydet överit.
Perjantaina taas valmentajatapaaminen, hiukan jännittää mitä se puntari kertoo, toki siellä käydessä paino on aina enemmän kun kotona aamupainoa mitattaessa. Ehkä voisi hiukan mittailla itseä, kun viime kerrasta on jo jonkin aikaa, pysyy motivaato kohdillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti