lauantai 7. maaliskuuta 2020

Oman sairastumisen myöntäminen vai häpeäminen


Mä sairastuin muistaakseni 2016 masennukseen sekä ahdistuneisuuteen, sitä kierrettä kesti aina vuoteen 2019 asti kunnes silloin alkuvuonna sain ns. terveet paperit. Muistan menneeni terveydenhoitajan juttusille, ja sinne kun pääsin aloin itkemään ja sanoin mä en jaksa enää. Siinä oli päässyt kertymään omassa elämässä niin paljon asioita päällekkäin, joita en ollut prosessoinut. Niinpä ne kaikki pamahti kertaheitolla niskaan, ja siinä sitä oltiin masennus diagnoosin ja ahdistuneisuushäiriön diagnoosin kanssa. Meni aikaa ennen kuin itse edes hyväksyin noita diagnooseja, en halunnut näyttää miehelle edes lääkärinlausuntoja niin paljon se hävetti. Pikkuhiljaa siitä hävetyksestä osasi päästää irti, ja alkoi tuntua paremmalta kun myönsi asiat itselleen ja miehelleen mutta perheelle en heti kertonut, jotenkin sen kertominen hävetti. Mä ite ajattelin aluksi, et kuinka niin vahva ihminen voi sairastua johonkin masennukseen? Eihän se oo mahdollista, mutta oli se. Aikanaan kun näistä tuli puhuttua perheen kanssa, moni ymmärsi jollakin tasolla sen oman käytöksen ja eristäytymisen. Mä en siis juurikaan pitänyt yhteyttä kehenkään, varsinkaan omaan perheeseen. Nykyään voin paljon paremmin, oon nyt ollut noin vuoden ilman lääkitystä. Ja itsellä menee ihan hyvin, täydellisyyteen en edes aio pyrkiä. Mitä sekin ikinä tarkoittaa täydellisyys?
Semmoisen muutoksen itsessä huomaan aiempaan minään verrattuna, että oon jonkin verran rennompi, en enää mikään fanaattinen siivousneurootikko enkä siis ole mikään bakteerikammoinen en vain sietänyt epäsiisteyttä. Lasten myötä siihen oppi, että kaiken ei aina tarvi olla tiptop! Osaan nykyään jopa taas nauraa itselleni, sekä nauttia niistä pienistä jutuista. Se suurin muutos minussa itsessä on ehkä se, että nykyisin mua ei kiinnosta tippaakaan mitä muut ajattelee. Sitä ennen mietti kaiken tarkkaa muiden näkökannasta, nyt ajattelen kaiken omasta näkökannasta ja kuuntelen kyllä muiden mielipiteitä mutta lopulliset valinnat/ päätökset teen itse omien päätelmien pohjalta. Jos ajatellaan masennusta sanana? Tulee heti mieleen hulluus, vaikka ne on kaksi eri asiaa! Tai sana Mielenterveys niin heti ajatellaan okei toi on päästään sekasin, vaikka asia ei todellakaan mene niin. Minä pystyn sanomaan sen suoraan, KYLLÄ kärsin masennuksesta joka on sairaus ei tauti! Voisin puhua omista masennus ja ahdistuneisuus kokemuksista vaikka kuinka kauan, mutta taidanpa nyt kuitenkin lopettaa tähän. Kysymykset ja terveiset ovat tervetulleita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti